
Zoom luokan SM kilpailut 14.-16.9
Perjantaina saapuessamme EMK:lle, tuulta ei ollut paljoa ja oli sumuista. AP oli ylhäällä noin tunnin, jonka jälkeen pääsimme vesille. Saimme purjehdittua kolme lähtöä, jotka sujuivat minulta hyvin.
Toisena päivänä tuuli oli edelleen kevyttä, mutta jaksoin silti keskittyä ja tehdä parhaani. Lauantaina sain nostettua myös sijoitustani kolmanneksi.
Sunnuntaina sitten tuuli kovempaa. Se oli kivaa vaihtelua edellisten päivien kevyeeseen tuuleen. Päivä oli raskas ja aika pitkä. Kisojen aikana opin paljon uutta ja kehityin varmasti. Tulokseni olivat myös tasaiset, joka kertoo sen, että kehitystä on tapahtunut.
- Marika Jauhiainen
4./32 Marika Jauhiainen
8./32 Venla Aliklaavu
16./32 Emma Aho
20./32 Joanna Lindström
22./32 Erika Aarvala