Arkas Optimist World Championship 2022

Vuoden 2022 Optimistijollien MM-kisat olivat Turkissa, Bodrumissa. Jokaisesta maasta kisaamaan pääsi 5 parasta purjehtijaa. Yhteensä kisassa oli 300 purjehtijaa 61 eri maasta.

Lensimme Juhannusaattona Helsingistä Istanbulin kautta Bodrumiin. Majoituimme aivan kisa-paikan viereiseen Forever-nimiseen hotelliin. Seuraavana päivänä kävimme vastaanottamassa vuokrajollamme ja lähdimme treenaamaan. Treeniä kesti yhteensä kolme päivää, sekä yksi veneiden mittauspäivä sekä avajaisparaati, jonka jälkeen alkoivat itse kisat. Ilman lämpötila oli yli 30 astetta ja merivesi 29 astetta. Purjehdus haastavaa shiftailevassa 8-10 m/s tuulessa. Kilpailu piti sisällään kolmen päivän karsinnat missä purjehdimme joka päivä kaksi lähtöä. Karsintojen perusteella pääsin Bronze-fleettiin. fleettejä oli yhteensä neljä Gold, Silver, Bronze ja Emerald.

Karsintojen jälkeen alkoi kahden päivän Team Race kisa. Kisasimme neljä lähtöä, joista voitimme puolet. Tämä ei kuitenkaan riittänyt finaaliin pääsyyn, joten toisena päivänä emme päässeet purjehtimaan. Saimme kuitenkin ylimääräisen vapaapäivän jolloin kävimme katsomassa nähtävyyksiä.

Seuraavat kolme päivää olivat feet-purjehdusta. silloin kisattiin eri fleettien voitosta. Purjehdusolosuhteet olivat hyvin haastavat ja laskenut 5-6 m/s tuuli shiftaili paljon. Lisäksi lämpötila oli 38 astetta lähes koko ajan. Viimeisen kisapäivän jälkeen oli päätöstilaisuus, joka oli Bodrumin linnassa. Siellä palkittiin parhaat maat, parhaat purjehtijat, ja parhaat joukkueet. Palkintojen jaon jälkeen suurin osa alkoi vaihtamaan liivejään, sekä paitojaan muiden maiden kanssa.

Seuraavana päivänä lähdimme aamulennolla kohti Suomea.

Kisat olivat todella rankat, sekä pitkät sillä kestivät yhteensä kaksi viikkoa. Kaikki olivat iloisia päästessään vihdoin kotiin.

Kirjoittaja OptiRacing-ryhmän purjehtija Lily-Sofie Latvala