
33 Palamós International Trophy, Spain
Lähtöpäivä oli sunnuntai 12.2.2023. Lensimme Paulan kanssa KLM:llä Helsingistä Pariisin kautta Barcelonaan ja otimme sieltä Antonin mukaan ja ajoimme Palamokselle. Meitä oli HSS:ltä mukana vain kolme minä, Paula ja Anton. Asunto oli tosi kiva. Asunnolle päästyämme jaoimme huoneet ja lähdimme syömään. Saimme Paulan kanssa alakerrasta huoneen, jossa oli oma kylpyhuone. Nico ja Anton nukkuivat yläkerrassa.
Treeniklinikkapäiviä oli ennen kisaa yhteensä kolme. Treenasimme yhdessä Renen purjehtijoiden kanssa joista kaksi oli Belgiasta ja yksi Eestistä.Tuuli oli kova joka päivä ja aallot olivat valtavat.
Lähdimme vesille hiekkarannalta, joka oli hankalaa, sillä hiekalla on vaikea vetää venettä. Palamoksella oli meidän reissun aikana karnevaalit ja kova meteli myös öisin. Yhtenä päivänä ihmiset olivat pukeutuneet karnevaaliasuihin ja kulkivat kaduilla.
Kisat olivat neljä päiväiset välillä 16.-19.2.2023. Tuuli laski sopivasti kisoihin ja jouduimme tämän takia joka päivä odottamaan rannassa yli puolenpäivän. Vaikka tuuli oli laskenut, aallot pysyivät saman kokoisina, mikä hankaloitti purjehdusta. Kisoihin osallistui yli 500 purjehtijaa ja taso oli kova. Palamos oli viimeinen Espanjan Excellence-cupin eli ranking-sarjan kilpailu. Osallistuin tänä vuonna niihin kaikkiin. Kisojen päättäjäiset pidettiin rannalla, jonka jälkeen lähdimme ajamaan Palamokselta Barcelonaan lentokenttähotelliin yöksi.
Paluu Suomeen oli maanantaina 20.2.2023. Heräsimme lentokenttähotellissa ja aamupalan jälkeen suuntasimme bussilla kohti lentoasemaa. Lensimme Amsterdamin kautta Helsinkiin ja koska päivä oli ollut pitkä olimme aivan puhki kotiin päästyämme.
Kirjoittaja on Lily-Sofie Latvala Opti Racing Team