
Goodiolle DH-luokan EM-pronssi Tanskassa
Työ projektia varten aloitettiin jo viime syksynä Turon liittyessä Goodion teamiin. Ensimmäisenä työnä oli loppusyksystä hajonneiden purjeiden uudelleen suunnittelu. Tässä päävastuu oli tietenkin NorthSailsin Turolla ja Antti Niinirannalla. Samaan aikaan ruvettiin miettimään veneen alkuperäistä suunnittelua ja verrata sitä nykyiseen käyttötarkoitukseen. Tähän työhön palkattiin Max Gurgel Saksasta joka on erikoistunut Mark Mills suunnitelmien veneiden optimointiin. Talven aikana parannettiin hiukan vielä elektroniikka veneeseen ja paljon pieniä purjehdusta helpottavia yksityiskohtia.
Keväällä kun saatiin vene HSS:lle ja päästiin testaamaan uudet purjeet, todettiin nopeasti ettei veneen optimointi paketti toimi ja se päätettiin poistaa. Purjeet toimi vastaavasti odotettua paremmin 🙂
Tanskan kilpailut tulivat todella nopeasti joten treenit tahtia kiristettiin alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta silti se tuntui jäävän liian vähälle. Tanskaan vene saatiin hyvissä ajoin ja kaikki valmistelevat työt sekä treenit kerettiin tekemään kaikessa rauhassa.
Itse kilpailu oli olosuhteiltaan hyvin haastava ja vaihteleva, pääosin kevyen tuulen kisa. Samalla tarjoten myös erittäin mielenkiintoisia ja hermoja kutkuttavia tilanteita.
Paljon tyyntä, pientä ukkospuuskaa, shamppanja purjehdusta, apparent purjehdusta lähes tyynessä, virtoja koko ajan eri suunnista, onneksi suurin osa myötäistä.
Ensimmäistä kertaa kilpapurjehdus urallaamme myös ankkurointi purjeet ylhäällä pimeällä keskelle kapeaa väylää samalla kun pieni laiva pujottelee purjeveneitä myötävirtaan.
Tehtiin paljon oikeita, rohkeitakin ratkaisuja ja pienet stiblut eivät maksaneet liikaa. Samaan aikaan keskityttiin peruspurjehdukseen koko ajan hyvin. Kaiken kaikkiaan varmaa tekemistä alusta loppuun.
Seuraavaksi nautitaan hetki Pronssimitallista ja Suomen kesästä. Syksyllä jatketaan aktiivista treenaamista ja kotimaan kilpailuja. Ensimmäisenä kilpailuna on HTR johon osallistutaan kokoonpanolla KIM&ARTO
